hihnatemppuiluja

Edellisestä onkin jo aikaa, ja kuten jokainen, jolla on ollut mahdollisuus seurata pikkupentuja, tietää, aika menee siivillä. Pari viikkoa sitten nappulat jaksoivat olla hereillä korkeintaan tunnin kerrallaan, nyt ne keikkuvat enemmän tai vähemmän pystyssä montakin tuntia putkeen. Ja tuhon määrä on kymmenkertaistunut...

Paljon on ehtinyt tapahtua, pennelit on nyt rekattu (luojalle kiitos Omakoirasta, paperit tuli parin päivän sisällä !) ja nimetty siis myöskin lopullisesti. Nartusta tuli Katla (Mctwisters sweet or sour) ja uroksesta Kroko (Mctwisters sweet mogwai gizmo). Varsinkaan Kroko ei vielä nimeään tunnista kunnolla, mutta kovaa vauhtia ne oppivat. Madotuksia on mennyt ja kohtahan ne rokotuksetkin on jo edessä.

Suunnilleen viikko sitten lapsien tuhoamisinto kasvoi (tai kanssa-asujien pinna lyheni?) joten päätin lopultakin aloittaa treenaamisen. Hah, tuntuu naurettavalta kutsua tätä treenaamiseksi, mutta mikäs siinä, kun ei parempaakaan sanaa löydy. Kroko on ihan huippu! Sillä on mieletön katsekontakti jopa pennuksi: se napottaa silmiin joka välissä, istuu nätisti paikallaan ja odottaa palkkaa. Voin kertoa, että se on aika motivoivaa. Kaivan namit esiin, ja se kipittää kiltisti paikalle, odottaa ohjeita. Eihän se paljoa vielä osaa, mutta se imee kaiken itseensä kuin pesusieni. Opetellaan istumaan nätisti, vahvistetaan katsekontaktia ja luoksetuloa sekä pikkuhiljaa aloiteltiin myös maahanmenoa. Ja se aivokapasiteetiltään mursun luokkaa oleva otus ymmärsi! Alan pikkuhiljaa huolestumaan, että mistä tuo älykkyys on peräisin, epäilykset kohdistuvat mr. Voutilaiseen.
Katlan kanssa ollaan treenattu tasan samoja asioita. Se on aivan yhtä nopea oppimaan, mutta huomattavasti itsenäisempi ja kärkkäämpi tekemään kaikkea. Juuri sellainen kaikkihetitännemullenyt-tyyppinen pikkuhärpäke, josta koituu vielä ongelmia. Otan namit esille, ja siinä missä Kroko istuu, Katla hyppii ensin vasten, sitten kiertää, sitten keksii lelun, sitten nuolee naaman ja kiipeää syliin, sitten jahtaa häntää ja lopuksi istuu. Aikaa tähän kaikkeen kuluu korkeintaan kymmenisen sekuntia. En muistanutkaan, miten vilkkaita ne osaavat olla.
Tänään käytiin ensimmäistä kertaa (?) yksitellen ulkona. Yleensähän ne kulkevat lauman mukana, tai ainakin jossain niillä nurkilla. Vaan koska jossain vaiheessa ne on kuitenkin pakko opettaa olemaan erillään, niin miksipä sitä suotta lykkäämään. Vein ensin Katlan, kaappasin mukaan nameja ja otsalampun sekä pikkupannan lapselle. Olin odottanut klassista katoamistemppua, mutta ehei, tyttö pysyi nätisti turvallisen lähellä, seurasi valokiilaa ja tuli kutsusta jokainen kerta. Tyytyväisyyden multihuipentuma. Sisälle mentäessä treenasin pari minuuttia eteisessä ja vaihdoin sitten lennosta Krokoon. Ja hah hah, poikahan näytti kyntensä, pujahti puiden alle ja katosi. Eihän se siellä kauaa ollut, mutta selkeästi erilaiset elkeet kuin siskollaan. Ne jaksavat aina yllättää, olen pitänyt Katlaa koko ajan itsenäisempänä kuin Krokoa, mutta lenkillä pennut käyttäytyivät täysin päinvastoin. No, mitäs pienistä.

Muutenhan meillä on mennyt hyvin. Arkipäiviin kuuluu se lähes kymmenen tunnin yksinolo ja iltaleikit. Suunnilleen viikko sitten pennut päästettiin vapaaksi keittiöön. Pienten pentuturvallisuussäädösten jälkeen tämä on osoittautunut ihan toimivaksi. Ainoa häiritsevä tekijä on roskiskaapin tarrapannalla lukittu ovi. Kroko näet keksi, miten kaapinovet saa avattua kätevästi: se makaa selällään kaapin vieressä ja huitoo tassulla ovea niin kauan, että se aukenee. Vetolaatikoihin se ei ole vielä kajonnut.
Olohuoneen ovessa on portti, ja isot tytöt on sen takana. Vinka ei ole vieläkään vieroittanut pentuja kunnolla, ja Iiris-rukka todellakin tarvitsee oman paikan, jossa pennut eivät pääse sitä härkkimään. Kyllähän ne jo kohtalaisen hyvin väistävät ja pitävät turvavälin, mutta välillä tietenkin tuollaiset pikkuseikat tuntuvat unohtuvan. Eli kaikkien kannalta on mukavampaa, että lapset pidetään vielä toisessa huoneessa.
Olohuoneen television pari sähköjohtoa on naposteltu poikki, mutta muuten mitään suurempaa ei ole sattunut. Nyt kun pennut pysyvät poissa sohvan alta, (miksi, sitä en tiedä) ei tarvitse pelätä edes sen tuhoamista. Ainakaan alapuolelta. Odotan hieman kauhunsekaisin tuntein sitä päivää, kun ne ylettävät kiipeämään kyseisen sohvan päälle.

Vinka leikkii edelleen pentujen kanssa. Ulkona se innostuu helposti ja usein pennut lentelevät kumoon äitikoiran tassujen avittamina. Vinka loikkii ja juoksee ja tekee täyskäännöksiä, ja vielä kömpelöt palleroiset yrittävät epätoivoisesti koota voimansa sen päihittämiseen. Hetkittäin Vinka antaa armoa ja käy selälleen makaamaan, niin että pikkuiset saavat edes hetken tuntea olonsa voittajiksi.
Iiris seuraa koko touhua siveellisen välimatkan päästä. Ulkona se sietää pentuja paljon paremmin kuin sisällä, välillä antaa niiden jopa seurata itseään ja nuolla kaulaa. Varsinkin, jos se kerjää rapsutuksia, ei pentujen käytöksellä ole niin väliä. Vaikka kyllähän se niitä edelleen kurmuttaakin, joskin huomattavasti kärsivällisemmin kuin alussa.
Keskenään kauhukaksikko on tykästynyt etupihallamme olevaan puuhun. Sen juurella kasvaa pieniä oksia, joiden sekaan on mukava sukeltaa ja sieltäkäsin voikin sitten haukkua kaverille, joka juoksee ympyrää ja hyökkii tavoittamattomissa olevaa sisarustaan. Tästä puuhasta niitä onkin hieman hankalampi houkutella pois, mutta Krokoon onneksi tehoavat namit yllättävän usein. Kahdestaan ne myös tutkivat pihaa yhä laajemmalta alueelta, kohta täytynee alkaa jo vahtimaan kunnolla, etteivät ne mene turhan pitkälle.
Ulkoilutin niitä viikonloppuna pariin otteeseen hihnassa. Ihan hyvinhän ne vastaanottivat sen, pantoja kun on pidetty jo pidemmän aikaa. Katla teutaroi aluksi hurjasti, mutta loppujen lopulta alistui kohtaloonsa. Kroko otti asian tyynemmin, joskin keksiessään mielekkäämpää puuhaa se tappelee vastaan kynsin ja hampain. Tähän(kin) auttaa namit, ahneus kunniaan.

Nyt ne syövät jo pienen koiran tavoin, tällä hetkellä lähinnä pentuneuta. Luita ne saavat myös useina aamuina, ja hyvin uppoaa. Päivisin tekemisenpuutteessa ne saattavat saada kuivan leivänkannikan, jota on hyvä mutustella pidemmänkin aikaa. Nameina olen alusta asti käyttänyt froliceja, niinkuin isoillekin koirille.

Viikonloppuna on edessä taan Messarin talkoot, saas nähdä tarttuuko mukaan jotain pennuillekin. Mamimami, anna rahaa, vai miten se meni.

Kuvia vihdoin !

Huhhun, sain vihdoinkin purettua ruhtinaalliset 400 kuvaa koneelle. Odottelen tässä toiveikkaana vielä jospa pentujen kummitäti Kikka lähettäisi äidille ottamansa kuvat. Seisotuskuviakin on otettu tosiaan silloin neljän viikon iässä, ja jokainen meistä viidestä totesi, että ehkä annetaan pentujen vähän vielä kasvaa. Ja nythän ne seisoo jo hyvin, enää pitää keksiä miten tuo kamera suostuu yhteistyöhön...
Taidan kirjoitella vasta myöhemmin, joten siihen asti.

Täs me nukutaan ihan nätisti vierekkäin.

Täs mun silmä vähän sen jälkeen ku ne aukes.

Täs me vähän painittiin ja mun veli yritti hiljentää mua. Ei onnistunu.

Täs meiän ihan eka omalta lautaselta syöty ruoka! Oltiin me kyllä jo kädestä syöty, mutta sitä ei lasketa.

Täs mun veli ja sen iltaleikit Pallo-Masin kanssa.

...sit se nukahti.

Täs mä yritin leikkiä pallolla, mut mun veli käveli yli.

Täs mä ja mun lempparilelu.

Täs me leikitään yhessä.

Täs mun äiti nukahti. Yksinhuoltajalla on rankkaa.

"Hui, puskassa vaanii muoviämpäri !! Pitäiskö taistella..."

"...vai paeta?"

Sit taas nukutti.

Täs mä ja mun isomummi. Se ei oikeen vielä oo syttyny meille, mut kyllä me se vielä hurmataan!

"Ja sit tää hirviö tulis ja irvistäis sille ja se prinsessa olis ihan et iik!"

Tää on mun perusilme. Tsau.

Aidankaatokestit

Nappulat alkaa muistuttaa pikkuhiljaa lähinnä tuholaisia. Nyt niillä on selkeästi huitovat jalat ja heiluvat hännät sekä voimaa (tai ainakin tahtoa) kuin pienessä kylässä. Eivätkä ne naskalihampaatkaan enää kovin pieniä ole... Huuto ja melske on kova, tosin tilannetta rauhoittaa hieman järjestyksenvalvoja nimeltä Vinka. Heti kun lapset leikkivät liian äänekkäästi, se menee väliin ja kääntää huomion muualle.
Nykyään nassikat saa jo jauhelihaa muutaman kerran päivässä. Asiaa hieman hankaloittaa maitobaarin aukioloajat (lyhyesti sanottuna 24/7) ja ilmiselvä piimän boikotointi, mutta kyllä se jo alkaa pikkuhiljaa sujua. Tosiaan niille on syötetty nyt jauheliha-piimä-sekoitusta, joka ei ole ihan suosikki ainakaan nartun mielestä. Vinka kyllä söisi jos saisi. Annettiin myös isojen koirien jauhelihaa, eli tuota koiranruokaketjusta ostettua. Tänään nappulat sai aamulla maistaa broilerin siipiä ja johan hiljeni meteli. Tyytyväisinä ne natustelivat, vaikka eipä siitä mitään tainnut irrota pienillä hampailla.

Aamulla kävi selväksi, että nyt on aika ostaa portti keittiön ja olohuoneen väliin. Iiris-rukka yrittää parhansa mukaan väistellä joka paikkaan ehtiviä tahmatassuja, eikä olohuone ole muutenkaan ihan toivottu ajanviettopaikka lapsille päivisin. Ennen kuutta tänä aamuna nassikat tosiaan saivat hilattua itsensä joukkovoimalla pentuaitauksen portista yli. Kamala metelihän siitä lähti, ja porttiparka taipui tämän hyökkäyksen voimasta. Eihän se toki ollutkaan kuin ajan kysymys, mutta yllättävän nopeasti ne oppivat kiipeämään. Huolestuttavia houdineja meillä. Urospentu varsinkin on keksinyt käyttää myös takajalkoja kiipeämiseen, narttu sen sijaan vain roikkuu ja kampeaa etutasujen avulla. Joten ajankohtaista tosiaan olisi laittaa se portti, niin että voisi päivisin jättää pennut keittiöön ihan suosiolla. Siellä kun ei (koputan puuta) ole kovin paljon mitään nakerreltavaakaan.

Ulkona ollaan oltu lähes joka päivä. Harmittaa vain tuo pimeys, eihän siellä näe mitään. Pennut on ihan innoissaan, vaikka eivät erikoisemmin vieläkään pidä hiekkatiestä. Vinka leikkii niin sisällä kuin ulkonakin ahkerasti, ja onhan se Iiriskin käynyt nyt haistelemassa torpedoja, kunhan vain on tarpeeksi tilaa karata paikalta pentujen kiinnostuksen herätessä.

Edelleen on hieman mietintävaiheessa nuo nimet. Varsinkaan virallisista nimistä ei ole vielä tietoakaan, mutta onhan tässä vielä hetki aikaa pohtia asiaa. Nartusta tuli nyt sitten Neva, ja eilisestä keskustelusta päätellen isi on miettinyt urokselle jo nimen, joskin miettimisaikaa vielä kuulemma tarvitaan.

Naskalihampaita ja muuttokuormia

Pikkukoirat painaa tätä nykyä reilusti yli pari kiloa, eli kuten päätellä voi, ne on lähinnä vain pyöreitä pullukoita, jotka hieman edelleen haparoivat koordinaation kanssa. Ikäähän on sen reilu kolme viikkoa, jotenka nyt nuo alkavat jo oikeasti olla hereilläkin hetkittäin. Aamulla, kun kuuden aikaan ollaan lähdössä töihin ja kouluun, pentulaatikosta tuijottelee lähes poikkeuksetta vähintään yksi pari nappisilmiä. Tosin tuijotus kohdistuu lähinnä Vinkaan, mutta mitäs pienistä.
Eilisaamuna Katla onnistui jo hyökkimään veljeään kohti valtaisin loikin kellahtamatta kertaakaan. Ärripurri tulee kylään useamman kerran päivässä; narttupentu pitää kyllä huolen, ettei yksikään talossa elävä unohda sitä ihan helpolla. Joko pitää vinkua ja kimittää, tai murista ja haukahdella. Tosin eipä Katla kyllä ole ainoa joka sitä harrastaa, uros vain on hieman hiljaisempi.
Lauantaina penskat saivat ensimmäiset ikiomat lelunsa, kun Laura tuli käymään. Nyt pentulaatikossa pyörii nappuloiden seassa vanhan Pallo-Masin ja Nallen lisäksi muunmuassa pieni oranssi hirvi sekä pari pehmorottaa. Vinka on ottanut tehtäväkseen näyttää, miten rotat suolestetaan, liekö kyseessä ma viihdyke vai opetussuunnitelma, sitä emme vielä tiedä. Varsinkin uros leikkii pielellään isommilla leluilla, hyökkii niitä kohti ja ravistelee parhaansa mukaan. Onhan pennuilla jo hampaatkin: pienenpienet ja terävät nysät pilkistää ikenistä. Kovaa vauhtia lapset opettelevat käyttämään niitä kaikkeen mihin ikimaailmassa yltävät - pentulaatikon reuna maistuu siinä missä patja ja kaverin häntäkin.
Eilen urospentu oli onnistunut könyämään pentulaatikosta ulos. Vinka-rukka parkui huolissaan tätä puolenvaihtoa, minkä seurauksena totesimme yhteistuumin lisätilan olevan tarpeen kaikkien kannalta. (Asiaan saattoi vaikuttaa myös olohuoneessa oleva -vielä siisti- nahkasohva...) Niinpä sitten illalla kokosimme kaikki tarpeelliset romppeet ja asukkaat (joita muuten oli paljon: muovimatto koko komeuden alla, pentulaatikko, patja, lakanat ja pyyhkeet, lelut, hesarit, kompostiverkko sekä nippusiteet ja porttina toimiva vanerilevy, sekä koko komeuden kruunaava säheltävä ja kaikkeen osallistuva Vinka, jaloissa pyörivä Iiris ja kaksi kiljuvaa kakaraa) ja siirsimme ne keittiön puolelle. Nyt pennuilla on siis huomattavasti suurempi tila oleskella, madallettu pentulaatikon reuna, niin että teoriassa pentujen on mahdollista kulkea sen yli ongelmitta (käytännössähän ne siis vierastavat ajatusta vielä ja kokeilevat vain tassuilla) sekä suhteellisen kiinteät aidat, joiden pitäisi tulevaisuudessa kestää parin pennun nojailut. Vinkaa muutto ei erikoisemmin näyttänyt haittaavan, portti on senverran matala, että se pääsee mukavuuden rajoissa siitä hyppäämään yli, ja keittiöstä on hyvät näkymät kaikkialle. Ja tietenkin lyhyt matka syömään...
Muutamana päivänä kakarat on muuten saaneet jo raakaa jauhelihaa! Hyvin uppoaa, varsinkin alkumutustelujen jälkeen. Kädestähän ne edelleen syö pieninä paloina, mutta viikonloppuna kiinnostus alkoi lähentelemään jo normaalin spanielin luokkaa (lue: kaikki menee mikä eteen tulee).
Viikonloppuna olisi tiedossa Voutilaisen emännän vierailu, täytynee sitä ennen ottaa pennuista ensimmäiset seisotuskuvat neljän viikon kunniaksi. Jos vaikka jauheliha auttaisi tässäkin hommassa.

Ensiaskeleet

Jiihaa, nyt on taas yksi merkkipylväs saavutettu! Narttupentu (jota tästälähin kutsun Katlaksi, oli kasvattajamamma mitä mieltä tahansa) otti eilen ensimmäiset askeleet kaikki neljä tassua maassa. Istuahan ne molemmat jo osaavat, mutta aika haparoivaa tuo tallustelu on edelleen. Kamalasti ne kuitenkin viikonlopussa ehtii kasvaa, olin pari päivää muilla mailla ja lapsoset näyttävät venähtäneen niin pituutta kuin leveyttäkin. Pikkukrokotiilit leväyttävät löllömahansa leveäksi, niin että ne on ihan littania, mutta lähes yhtä leveitä kuin pitkiäkin. Allekirjoittanutta hieman huolestuttaa tämä tapa, se ei ole kovinkaan esteettisen näköistä...
Naurattaa vieläkin miten erilaisia sisarukset ovat. Ekat kaksi kynsienleikkuuta on jo ohitettu, napsujen kynnet kun sattuu kasvamaan aika huimaavaa vauhtia, eikä Vinka-rukka oikein pidä vatsan raapimisesta. Siinä missä narttu makasi edes suhteellisen sievästi sylissä (pienen pyörimisen ohella toki), uros tappeli vastaan kuin henkeä vietäisi. Huolestunut äitikoira lohdutteli nätisti, mutta sylipainia se kuitenkin lähinnä oli. Luojalle kiitos kanien kynsisaksista, on muuten aika kätevät.
Toinen huvittava eroavaisuus on Nossin ylitsepääsemätön laiskuus. Katla (...tai ehkä sittenkin Seita?) vaeltelee ja nuuskuttelee, kitisee ja räpyttelee hieman sumeita silmiään. Nossi taasen odottaa maitobaaria paikallaan, joko nukkuen tai muutenvain löhöillen. Mikäpä siinä, leppoisaa elämää pikkupennulla.

Kuviahan taaskaan ei ole tällä koneella, joten katsellaan huomisen puolella.
ps. Iiris the isomummi täyttää lauantaina 11 vuotta. Nyt se saa jo haistella pentuja kunnolla.

nuppunenät

Ja kerrankin kun tarmonpuuskassani siirrän kuvia koneelle, niin onnistun sotkemaan näytön asetukset. Toivottavasti nämä nyt sitten eivät ole väriltään ihan yhtä vaaleita, kuin miltä ne näyttää ruudun tälläpuolen. Kuvat on siis suurimmaksi osaksi otettu eilen, 10.10.



Havittelin yksittäiskuvia penskoista, jotta niiden värityksen näkisi kunnolla. Nämä on muutaman päivän vanhoja kuvia, otettu Vinkan valvovan haukankatseen väistyessä, joten lapsoset on siis hiukkasen jo levinneet tuosta. Ylempänä siis narttupentu, alhaalla uros. Molemmille tuntuu tulevan mukavan tumma väritys, joskin nartun selässä on epämääräisen harmaata pentuvillaa. Saa nähdä minkämoinen afgaani siitä kasvaessaan kehkeytyy... Edellisiin pentuihin verrattuna näillä on kovin vankka luusto, tai sitten tytönhupakon muisti on mennyt (ja siinä samassa kyllä myöskin äidin, minua on turha syyttää) ihan kokonaan.

Kuten riemunkirjavasta lakanasta huolimatta näkee, pennut kasvaa nopeasti - vai onko se vain maha mikä kasvaa?

Täplikkäät nenät ja anturat on huiman suloisia.

Kuten kuvasta näkee, nuppunenät lähinnä nukkuvat edelleen. Tänään aukesivat silmät! Tai oikeastihan ne on vain pienesti raollaan sisänurkasta, mutta hiukkasen sinistä sieltä jo pilkottaa. Vinkaa asia ei tuntunut kiinnostavan tippaakaan, mutta allekirjoittanut kyllä piti pienimuotoiset pentulaatikkobileet tämän huomatessaan.
Eli toivoa on, kyllä niistä vielä pentuja tulee!

kinkku ja pari makkaraa

Huhhuh, viikossa nuo pötkylät on kasvaneet aivan jumalattomasti! Jaksoin punnita niitä ensimmäiset viisi päivää, mutta toissapäivänä pienen tauon jälkeen vaaka ilmoitti ystävällisesti, ettei suostu punnitsemaan noin painavia pötkylöitä. Eikä kyllä mikään ihme... Toden totta ne tuplasivat painonsa jo viimeviikon keskiviikkoon mennessä; narttu painoi 920g ja uros 850g, ikää oli viisi päivää. Ja kuten arvata saattaa, se painonnousu ei tosiaankaan ole pysähtynyt.
Aloin hieman huolestua, että jaksaakohan mursut sitten ajallaan lähteä kävelemäänkään kunnolla kun maha viistää maata, mutta pelko pois, siellä ne jo mönkii hirmuista kyytiä! Takajalat ei vielä ihan oikein pysy mukana vauhdissa, mutta kaipa nekin siihen vielä tottuvat. Eihän nuo otukset vielä pysy hereilläkään kovin kauaa, lähinnä vain silloin, kun maitobaari aukeaa. Joskaan epätavallista ei ole edes baariin sammuminen, varsinkin urospentu harrastaa tätä usein. Suomalaisen miehen vikaa.
Tänään herättelin jo toiveita silmien aukenemisesta. Kuvailin lapsosia ja varsinkin narttupentu ilmaisi salaman olevan hyvin rasittava. Eli ilmeisesti ne erottavat jo ihan hyvin valon muutokset. Kyllähän se silmien avautuminen pitäisikin olla jo hollilla, alkaa ikää olemaan senverran.
Urospentu on keksinyt ahtaiden paikkojen viehätyksen. Siinä missä narttu loikoilee keskellä patjaa, se tunkee itsensä mitä kummallisimpiin väleihin; Vinkan ja pentulaatikon seinämän väliin, patjan ja seinän väliin, siskon ja seinän väliin... No, ainakin tuo oppii pentulaatikon rajat.

Nimistä ei ole saatu vieläkään selvyyttä. Ystävättärieni keskuudessa heräsi puhetta asiasta, ja tuloksena syntyi väliaikaisnimet. Koska Vinka on ollut jo pitkään leikkisästi Kinkku (ai miten niin se on hetkittäin hieman tuhdissa kunnossa), niin loogisesti lapsethan ovat makkaroita. Näinpä siis narttupentu ristittiin nimellä Kaba ja uros on Nossi. Ja tämä kaikki vain siksi, etten vieläkään kelpuuta pentulaatikkoon Tiuhtia ja Viuhtia.
Kuvia lisäilen taas kunhan laiskuus antaa myöten, eli toivottavasti vielä illan aikana.

Puppekuvia

narttupennun pienenpieni tassu, kuka voi väittää ettei se olisi suloinen?

Tosiaan siis kuten lupailin niin tässä näitä kuvia. Harvinaisen huonolaatuisia, mutta syyttäkäämme valaistuksen puutteellisuutta ja pentukuumeen aiheuttamaa käsien tärinää. Okei, saattaa siihen kuvaajan taidotkin vaikuttaa, pah. Ja ei, Vinka ei enää makoile ihan noin lötkönä, eikä ole aivan noin paksukaan, tuo kuva on otettu suunnilleen puolitoista viikkoa sitten.


Napsu on tosiaan aika mustasukkainen lapsosistaan, punnittiin ne äidin kanssa tänään ja Vinka-rukka huusi kuin hyeena. Mutta nätisti se edelleen hoitaa niitä, pesee ehkä turhankin tarkasti, tai ininästä päätellen ainakin pupsit haluaisivat nukkua hiukkasen rauhallisemmin.

urospentu päiväunilla

Tässä on tosiaankin sitten The Man. Oikein tyytyväisen oloinen pentu, ei erikoisemmin möngi mihinkään, mitä nyt välillä väistelee äitinsä ylenpalttisia pesuyrityksiä. Painoa oli vuorokaudessa tullut se 70g, eli nyt ollaan saavutettu huima 455g ! Iso votkalehan tuokin on.
Nartulle painoa oli kertynyt 505g, eli se on tosiaan hippusen isompi kuin veljensä. Sillä on kaunis mantteli selässä, joskin se varmaan vielä iän myötä leviää. Sisko on huomattavasti aktiivisempi näistä kahdesta, luikertelee mihin sattuu. Isi oli yöllä kahdesti käynyt nostamassa sen takaisin Vinkan luokse kun pentu oli eksynyt laatikon toiselle puolelle. Kovasti se kitisee ja syö.

Vinkakin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua. Ei se edelleenkään lenkille haluaisi lähteä, eikä edes nousta juomaan tai syömään. Äiti on siis järjestänyt pariksi ensimmäiseksi päiväksi petiintarjoilun, hah. Prinsessalla on hyvät oltavat.

Kaksikin saa aikaan ruuhkan maitobaarissa.

Sisko ja sen veli

Tosiaan viimeisimmät kaksi päivää Vinka oli rauhaton, kiersi ja läähätti eikä syönyt. Eilen äiti vei sen eläinlääkärille ultraan, niin että katsotaan onko normaali synnytys ylipäätänsä mahdollinen. Kaksi siellä tosiaankin näkyi, varmistettiin vielä röntgenillä. Kohdunkaula oli auki ja periaatteessa kaikki okei, isoja möhkäleitähän nuo kaksi olivat. Eläinlääkäri suositteli odottelemaan vielä yön yli, josko synnytys käynnistyisi kunnolla.
Aamulla tosiaan mitään ei edelleenkään ollut tapahtunut, joten ei kun Sipoon eläinlääkäriasemalle ja keisarileikkaukseen. Narttu ja uroshan sieltä tuli, juuri niin kuin Vinkalta oltiin pyydetty. Vinka-rukka oli ihan pyörryksissä nukutuksen jäljiltä, ja voi vieläkin hieman pahoin. Muuten kaikki kuitenkin on aivan loistavasti, pennut on virkeitä ja sopivan äänekkäitä ja Vinka hoitaa niitä antaumuksellisesti.
Iiris on päässyt nyt olohuoneeseen kompostiverkon taakse, siellä se piippailee. Isoisomummi haluaisi ilmeisesti nähdä nappulat paremmin, kun ei ne vanhat silmät enää jaksaisi tihrustaa, hah. Vinkaa ei kuitenkaan tunnu erikoisemmin Muumio kiinnostavan, välillä se katselee kulmiensa alta ja Iiris kääntyy pois. Eli hyvin menee ainakin tähän asti.

Nyt sitten alkaakin olla ajankohtaisena nimiongelma. Allekirjoittanut haluaisi nimetä narttunsa itse, mutta äiti on saanut päähänsä, että nimet ovat loogisesti Tiuhti ja Viuhti. (ei sentään enää Joko ja Tai...) Onneksi taloudessamme asuu miespuolinen vahvistus alias isäni, joka ei muumiaiheisista nimistä niinkään ole innostunut. Go pappa.

Kuvia taidan laittaa huomenna, heti kunhan saan tuon kamerankuvatuksen liitettyä koneeseen kiinni.

Mitä onkaan jo tapahtunut...

Huhhuh, alkaa olla käsillä vihdoinkin se aika, kun tätä blogia on syytä alkaa raapustelemaan. Ensi viikolla tulee täyteen siis 63vrk astutuksesta, ja mammakoira näyttääkin jo uhkaavasti syöttöporsaan ja hylkeen risteytykseltä. Joten kaipa se odotus pian palkitaan.

Ultrassa käytiin tosiaan suunnilleen viisi viikkoa astutuksen jälkeen, kaksi pentua löytyi. Kovin ylhäällähän nuo olivat, mutta muita ei näkynyt. Joten suuret odotukset kohdistuvatkin sitten näihin kahteen. Viime viikolla kärsivällisen odotuksen, asennonvaihteluiden ja hengityksen pidättämisen jälkeen satuin myös tuntemaan toisen pennun potkaisun. Ilmeisesti Vinka on tähän liikehdintään tosin jo tottunut, eipä tuota tuntunut kiinnostavan vaikka yli-innokas omistaja hihitteli lattialla pienen pennun asennonvaihdolle. Hetkittäin tuntuu hieman hysteeriseltä, kun tajuaa tervehtivänsä koiran mahaa erikseen. Noh, mitäs pienistä.

Pentulaatikko pitäisi laittaa varmaankin viikonlopun aikana paikoilleen. Ainakin aluksi se tulee olohuoneeseen, saa sitten nähdä siirtyykö keittiön puolelle pupsien kasvaessa. Nahkasohvan kohtalo hieman huolestuttaa, mutta se on sen ajan murhe.