Pikkukoirat painaa tätä nykyä reilusti yli pari kiloa, eli kuten päätellä voi, ne on lähinnä vain pyöreitä pullukoita, jotka hieman edelleen haparoivat koordinaation kanssa. Ikäähän on sen reilu kolme viikkoa, jotenka nyt nuo alkavat jo oikeasti olla hereilläkin hetkittäin. Aamulla, kun kuuden aikaan ollaan lähdössä töihin ja kouluun, pentulaatikosta tuijottelee lähes poikkeuksetta vähintään yksi pari nappisilmiä. Tosin tuijotus kohdistuu lähinnä Vinkaan, mutta mitäs pienistä.
Eilisaamuna Katla onnistui jo hyökkimään veljeään kohti valtaisin loikin kellahtamatta kertaakaan. Ärripurri tulee kylään useamman kerran päivässä; narttupentu pitää kyllä huolen, ettei yksikään talossa elävä unohda sitä ihan helpolla. Joko pitää vinkua ja kimittää, tai murista ja haukahdella. Tosin eipä Katla kyllä ole ainoa joka sitä harrastaa, uros vain on hieman hiljaisempi.
Lauantaina penskat saivat ensimmäiset ikiomat lelunsa, kun Laura tuli käymään. Nyt pentulaatikossa pyörii nappuloiden seassa vanhan Pallo-Masin ja Nallen lisäksi muunmuassa pieni oranssi hirvi sekä pari pehmorottaa. Vinka on ottanut tehtäväkseen näyttää, miten rotat suolestetaan, liekö kyseessä ma viihdyke vai opetussuunnitelma, sitä emme vielä tiedä. Varsinkin uros leikkii pielellään isommilla leluilla, hyökkii niitä kohti ja ravistelee parhaansa mukaan. Onhan pennuilla jo hampaatkin: pienenpienet ja terävät nysät pilkistää ikenistä. Kovaa vauhtia lapset opettelevat käyttämään niitä kaikkeen mihin ikimaailmassa yltävät - pentulaatikon reuna maistuu siinä missä patja ja kaverin häntäkin.
Eilen urospentu oli onnistunut könyämään pentulaatikosta ulos. Vinka-rukka parkui huolissaan tätä puolenvaihtoa, minkä seurauksena totesimme yhteistuumin lisätilan olevan tarpeen kaikkien kannalta. (Asiaan saattoi vaikuttaa myös olohuoneessa oleva -vielä siisti- nahkasohva...) Niinpä sitten illalla kokosimme kaikki tarpeelliset romppeet ja asukkaat (joita muuten oli paljon: muovimatto koko komeuden alla, pentulaatikko, patja, lakanat ja pyyhkeet, lelut, hesarit, kompostiverkko sekä nippusiteet ja porttina toimiva vanerilevy, sekä koko komeuden kruunaava säheltävä ja kaikkeen osallistuva Vinka, jaloissa pyörivä Iiris ja kaksi kiljuvaa kakaraa) ja siirsimme ne keittiön puolelle. Nyt pennuilla on siis huomattavasti suurempi tila oleskella, madallettu pentulaatikon reuna, niin että teoriassa pentujen on mahdollista kulkea sen yli ongelmitta (käytännössähän ne siis vierastavat ajatusta vielä ja kokeilevat vain tassuilla) sekä suhteellisen kiinteät aidat, joiden pitäisi tulevaisuudessa kestää parin pennun nojailut. Vinkaa muutto ei erikoisemmin näyttänyt haittaavan, portti on senverran matala, että se pääsee mukavuuden rajoissa siitä hyppäämään yli, ja keittiöstä on hyvät näkymät kaikkialle. Ja tietenkin lyhyt matka syömään...
Muutamana päivänä kakarat on muuten saaneet jo raakaa jauhelihaa! Hyvin uppoaa, varsinkin alkumutustelujen jälkeen. Kädestähän ne edelleen syö pieninä paloina, mutta viikonloppuna kiinnostus alkoi lähentelemään jo normaalin spanielin luokkaa (lue: kaikki menee mikä eteen tulee).
Viikonloppuna olisi tiedossa Voutilaisen emännän vierailu, täytynee sitä ennen ottaa pennuista ensimmäiset seisotuskuvat neljän viikon kunniaksi. Jos vaikka jauheliha auttaisi tässäkin hommassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti