Naskalihampaita ja muuttokuormia

Pikkukoirat painaa tätä nykyä reilusti yli pari kiloa, eli kuten päätellä voi, ne on lähinnä vain pyöreitä pullukoita, jotka hieman edelleen haparoivat koordinaation kanssa. Ikäähän on sen reilu kolme viikkoa, jotenka nyt nuo alkavat jo oikeasti olla hereilläkin hetkittäin. Aamulla, kun kuuden aikaan ollaan lähdössä töihin ja kouluun, pentulaatikosta tuijottelee lähes poikkeuksetta vähintään yksi pari nappisilmiä. Tosin tuijotus kohdistuu lähinnä Vinkaan, mutta mitäs pienistä.
Eilisaamuna Katla onnistui jo hyökkimään veljeään kohti valtaisin loikin kellahtamatta kertaakaan. Ärripurri tulee kylään useamman kerran päivässä; narttupentu pitää kyllä huolen, ettei yksikään talossa elävä unohda sitä ihan helpolla. Joko pitää vinkua ja kimittää, tai murista ja haukahdella. Tosin eipä Katla kyllä ole ainoa joka sitä harrastaa, uros vain on hieman hiljaisempi.
Lauantaina penskat saivat ensimmäiset ikiomat lelunsa, kun Laura tuli käymään. Nyt pentulaatikossa pyörii nappuloiden seassa vanhan Pallo-Masin ja Nallen lisäksi muunmuassa pieni oranssi hirvi sekä pari pehmorottaa. Vinka on ottanut tehtäväkseen näyttää, miten rotat suolestetaan, liekö kyseessä ma viihdyke vai opetussuunnitelma, sitä emme vielä tiedä. Varsinkin uros leikkii pielellään isommilla leluilla, hyökkii niitä kohti ja ravistelee parhaansa mukaan. Onhan pennuilla jo hampaatkin: pienenpienet ja terävät nysät pilkistää ikenistä. Kovaa vauhtia lapset opettelevat käyttämään niitä kaikkeen mihin ikimaailmassa yltävät - pentulaatikon reuna maistuu siinä missä patja ja kaverin häntäkin.
Eilen urospentu oli onnistunut könyämään pentulaatikosta ulos. Vinka-rukka parkui huolissaan tätä puolenvaihtoa, minkä seurauksena totesimme yhteistuumin lisätilan olevan tarpeen kaikkien kannalta. (Asiaan saattoi vaikuttaa myös olohuoneessa oleva -vielä siisti- nahkasohva...) Niinpä sitten illalla kokosimme kaikki tarpeelliset romppeet ja asukkaat (joita muuten oli paljon: muovimatto koko komeuden alla, pentulaatikko, patja, lakanat ja pyyhkeet, lelut, hesarit, kompostiverkko sekä nippusiteet ja porttina toimiva vanerilevy, sekä koko komeuden kruunaava säheltävä ja kaikkeen osallistuva Vinka, jaloissa pyörivä Iiris ja kaksi kiljuvaa kakaraa) ja siirsimme ne keittiön puolelle. Nyt pennuilla on siis huomattavasti suurempi tila oleskella, madallettu pentulaatikon reuna, niin että teoriassa pentujen on mahdollista kulkea sen yli ongelmitta (käytännössähän ne siis vierastavat ajatusta vielä ja kokeilevat vain tassuilla) sekä suhteellisen kiinteät aidat, joiden pitäisi tulevaisuudessa kestää parin pennun nojailut. Vinkaa muutto ei erikoisemmin näyttänyt haittaavan, portti on senverran matala, että se pääsee mukavuuden rajoissa siitä hyppäämään yli, ja keittiöstä on hyvät näkymät kaikkialle. Ja tietenkin lyhyt matka syömään...
Muutamana päivänä kakarat on muuten saaneet jo raakaa jauhelihaa! Hyvin uppoaa, varsinkin alkumutustelujen jälkeen. Kädestähän ne edelleen syö pieninä paloina, mutta viikonloppuna kiinnostus alkoi lähentelemään jo normaalin spanielin luokkaa (lue: kaikki menee mikä eteen tulee).
Viikonloppuna olisi tiedossa Voutilaisen emännän vierailu, täytynee sitä ennen ottaa pennuista ensimmäiset seisotuskuvat neljän viikon kunniaksi. Jos vaikka jauheliha auttaisi tässäkin hommassa.

Ensiaskeleet

Jiihaa, nyt on taas yksi merkkipylväs saavutettu! Narttupentu (jota tästälähin kutsun Katlaksi, oli kasvattajamamma mitä mieltä tahansa) otti eilen ensimmäiset askeleet kaikki neljä tassua maassa. Istuahan ne molemmat jo osaavat, mutta aika haparoivaa tuo tallustelu on edelleen. Kamalasti ne kuitenkin viikonlopussa ehtii kasvaa, olin pari päivää muilla mailla ja lapsoset näyttävät venähtäneen niin pituutta kuin leveyttäkin. Pikkukrokotiilit leväyttävät löllömahansa leveäksi, niin että ne on ihan littania, mutta lähes yhtä leveitä kuin pitkiäkin. Allekirjoittanutta hieman huolestuttaa tämä tapa, se ei ole kovinkaan esteettisen näköistä...
Naurattaa vieläkin miten erilaisia sisarukset ovat. Ekat kaksi kynsienleikkuuta on jo ohitettu, napsujen kynnet kun sattuu kasvamaan aika huimaavaa vauhtia, eikä Vinka-rukka oikein pidä vatsan raapimisesta. Siinä missä narttu makasi edes suhteellisen sievästi sylissä (pienen pyörimisen ohella toki), uros tappeli vastaan kuin henkeä vietäisi. Huolestunut äitikoira lohdutteli nätisti, mutta sylipainia se kuitenkin lähinnä oli. Luojalle kiitos kanien kynsisaksista, on muuten aika kätevät.
Toinen huvittava eroavaisuus on Nossin ylitsepääsemätön laiskuus. Katla (...tai ehkä sittenkin Seita?) vaeltelee ja nuuskuttelee, kitisee ja räpyttelee hieman sumeita silmiään. Nossi taasen odottaa maitobaaria paikallaan, joko nukkuen tai muutenvain löhöillen. Mikäpä siinä, leppoisaa elämää pikkupennulla.

Kuviahan taaskaan ei ole tällä koneella, joten katsellaan huomisen puolella.
ps. Iiris the isomummi täyttää lauantaina 11 vuotta. Nyt se saa jo haistella pentuja kunnolla.

nuppunenät

Ja kerrankin kun tarmonpuuskassani siirrän kuvia koneelle, niin onnistun sotkemaan näytön asetukset. Toivottavasti nämä nyt sitten eivät ole väriltään ihan yhtä vaaleita, kuin miltä ne näyttää ruudun tälläpuolen. Kuvat on siis suurimmaksi osaksi otettu eilen, 10.10.



Havittelin yksittäiskuvia penskoista, jotta niiden värityksen näkisi kunnolla. Nämä on muutaman päivän vanhoja kuvia, otettu Vinkan valvovan haukankatseen väistyessä, joten lapsoset on siis hiukkasen jo levinneet tuosta. Ylempänä siis narttupentu, alhaalla uros. Molemmille tuntuu tulevan mukavan tumma väritys, joskin nartun selässä on epämääräisen harmaata pentuvillaa. Saa nähdä minkämoinen afgaani siitä kasvaessaan kehkeytyy... Edellisiin pentuihin verrattuna näillä on kovin vankka luusto, tai sitten tytönhupakon muisti on mennyt (ja siinä samassa kyllä myöskin äidin, minua on turha syyttää) ihan kokonaan.

Kuten riemunkirjavasta lakanasta huolimatta näkee, pennut kasvaa nopeasti - vai onko se vain maha mikä kasvaa?

Täplikkäät nenät ja anturat on huiman suloisia.

Kuten kuvasta näkee, nuppunenät lähinnä nukkuvat edelleen. Tänään aukesivat silmät! Tai oikeastihan ne on vain pienesti raollaan sisänurkasta, mutta hiukkasen sinistä sieltä jo pilkottaa. Vinkaa asia ei tuntunut kiinnostavan tippaakaan, mutta allekirjoittanut kyllä piti pienimuotoiset pentulaatikkobileet tämän huomatessaan.
Eli toivoa on, kyllä niistä vielä pentuja tulee!

kinkku ja pari makkaraa

Huhhuh, viikossa nuo pötkylät on kasvaneet aivan jumalattomasti! Jaksoin punnita niitä ensimmäiset viisi päivää, mutta toissapäivänä pienen tauon jälkeen vaaka ilmoitti ystävällisesti, ettei suostu punnitsemaan noin painavia pötkylöitä. Eikä kyllä mikään ihme... Toden totta ne tuplasivat painonsa jo viimeviikon keskiviikkoon mennessä; narttu painoi 920g ja uros 850g, ikää oli viisi päivää. Ja kuten arvata saattaa, se painonnousu ei tosiaankaan ole pysähtynyt.
Aloin hieman huolestua, että jaksaakohan mursut sitten ajallaan lähteä kävelemäänkään kunnolla kun maha viistää maata, mutta pelko pois, siellä ne jo mönkii hirmuista kyytiä! Takajalat ei vielä ihan oikein pysy mukana vauhdissa, mutta kaipa nekin siihen vielä tottuvat. Eihän nuo otukset vielä pysy hereilläkään kovin kauaa, lähinnä vain silloin, kun maitobaari aukeaa. Joskaan epätavallista ei ole edes baariin sammuminen, varsinkin urospentu harrastaa tätä usein. Suomalaisen miehen vikaa.
Tänään herättelin jo toiveita silmien aukenemisesta. Kuvailin lapsosia ja varsinkin narttupentu ilmaisi salaman olevan hyvin rasittava. Eli ilmeisesti ne erottavat jo ihan hyvin valon muutokset. Kyllähän se silmien avautuminen pitäisikin olla jo hollilla, alkaa ikää olemaan senverran.
Urospentu on keksinyt ahtaiden paikkojen viehätyksen. Siinä missä narttu loikoilee keskellä patjaa, se tunkee itsensä mitä kummallisimpiin väleihin; Vinkan ja pentulaatikon seinämän väliin, patjan ja seinän väliin, siskon ja seinän väliin... No, ainakin tuo oppii pentulaatikon rajat.

Nimistä ei ole saatu vieläkään selvyyttä. Ystävättärieni keskuudessa heräsi puhetta asiasta, ja tuloksena syntyi väliaikaisnimet. Koska Vinka on ollut jo pitkään leikkisästi Kinkku (ai miten niin se on hetkittäin hieman tuhdissa kunnossa), niin loogisesti lapsethan ovat makkaroita. Näinpä siis narttupentu ristittiin nimellä Kaba ja uros on Nossi. Ja tämä kaikki vain siksi, etten vieläkään kelpuuta pentulaatikkoon Tiuhtia ja Viuhtia.
Kuvia lisäilen taas kunhan laiskuus antaa myöten, eli toivottavasti vielä illan aikana.

Puppekuvia

narttupennun pienenpieni tassu, kuka voi väittää ettei se olisi suloinen?

Tosiaan siis kuten lupailin niin tässä näitä kuvia. Harvinaisen huonolaatuisia, mutta syyttäkäämme valaistuksen puutteellisuutta ja pentukuumeen aiheuttamaa käsien tärinää. Okei, saattaa siihen kuvaajan taidotkin vaikuttaa, pah. Ja ei, Vinka ei enää makoile ihan noin lötkönä, eikä ole aivan noin paksukaan, tuo kuva on otettu suunnilleen puolitoista viikkoa sitten.


Napsu on tosiaan aika mustasukkainen lapsosistaan, punnittiin ne äidin kanssa tänään ja Vinka-rukka huusi kuin hyeena. Mutta nätisti se edelleen hoitaa niitä, pesee ehkä turhankin tarkasti, tai ininästä päätellen ainakin pupsit haluaisivat nukkua hiukkasen rauhallisemmin.

urospentu päiväunilla

Tässä on tosiaankin sitten The Man. Oikein tyytyväisen oloinen pentu, ei erikoisemmin möngi mihinkään, mitä nyt välillä väistelee äitinsä ylenpalttisia pesuyrityksiä. Painoa oli vuorokaudessa tullut se 70g, eli nyt ollaan saavutettu huima 455g ! Iso votkalehan tuokin on.
Nartulle painoa oli kertynyt 505g, eli se on tosiaan hippusen isompi kuin veljensä. Sillä on kaunis mantteli selässä, joskin se varmaan vielä iän myötä leviää. Sisko on huomattavasti aktiivisempi näistä kahdesta, luikertelee mihin sattuu. Isi oli yöllä kahdesti käynyt nostamassa sen takaisin Vinkan luokse kun pentu oli eksynyt laatikon toiselle puolelle. Kovasti se kitisee ja syö.

Vinkakin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua. Ei se edelleenkään lenkille haluaisi lähteä, eikä edes nousta juomaan tai syömään. Äiti on siis järjestänyt pariksi ensimmäiseksi päiväksi petiintarjoilun, hah. Prinsessalla on hyvät oltavat.

Kaksikin saa aikaan ruuhkan maitobaarissa.