Sisko ja sen veli

Tosiaan viimeisimmät kaksi päivää Vinka oli rauhaton, kiersi ja läähätti eikä syönyt. Eilen äiti vei sen eläinlääkärille ultraan, niin että katsotaan onko normaali synnytys ylipäätänsä mahdollinen. Kaksi siellä tosiaankin näkyi, varmistettiin vielä röntgenillä. Kohdunkaula oli auki ja periaatteessa kaikki okei, isoja möhkäleitähän nuo kaksi olivat. Eläinlääkäri suositteli odottelemaan vielä yön yli, josko synnytys käynnistyisi kunnolla.
Aamulla tosiaan mitään ei edelleenkään ollut tapahtunut, joten ei kun Sipoon eläinlääkäriasemalle ja keisarileikkaukseen. Narttu ja uroshan sieltä tuli, juuri niin kuin Vinkalta oltiin pyydetty. Vinka-rukka oli ihan pyörryksissä nukutuksen jäljiltä, ja voi vieläkin hieman pahoin. Muuten kaikki kuitenkin on aivan loistavasti, pennut on virkeitä ja sopivan äänekkäitä ja Vinka hoitaa niitä antaumuksellisesti.
Iiris on päässyt nyt olohuoneeseen kompostiverkon taakse, siellä se piippailee. Isoisomummi haluaisi ilmeisesti nähdä nappulat paremmin, kun ei ne vanhat silmät enää jaksaisi tihrustaa, hah. Vinkaa ei kuitenkaan tunnu erikoisemmin Muumio kiinnostavan, välillä se katselee kulmiensa alta ja Iiris kääntyy pois. Eli hyvin menee ainakin tähän asti.

Nyt sitten alkaakin olla ajankohtaisena nimiongelma. Allekirjoittanut haluaisi nimetä narttunsa itse, mutta äiti on saanut päähänsä, että nimet ovat loogisesti Tiuhti ja Viuhti. (ei sentään enää Joko ja Tai...) Onneksi taloudessamme asuu miespuolinen vahvistus alias isäni, joka ei muumiaiheisista nimistä niinkään ole innostunut. Go pappa.

Kuvia taidan laittaa huomenna, heti kunhan saan tuon kamerankuvatuksen liitettyä koneeseen kiinni.

Mitä onkaan jo tapahtunut...

Huhhuh, alkaa olla käsillä vihdoinkin se aika, kun tätä blogia on syytä alkaa raapustelemaan. Ensi viikolla tulee täyteen siis 63vrk astutuksesta, ja mammakoira näyttääkin jo uhkaavasti syöttöporsaan ja hylkeen risteytykseltä. Joten kaipa se odotus pian palkitaan.

Ultrassa käytiin tosiaan suunnilleen viisi viikkoa astutuksen jälkeen, kaksi pentua löytyi. Kovin ylhäällähän nuo olivat, mutta muita ei näkynyt. Joten suuret odotukset kohdistuvatkin sitten näihin kahteen. Viime viikolla kärsivällisen odotuksen, asennonvaihteluiden ja hengityksen pidättämisen jälkeen satuin myös tuntemaan toisen pennun potkaisun. Ilmeisesti Vinka on tähän liikehdintään tosin jo tottunut, eipä tuota tuntunut kiinnostavan vaikka yli-innokas omistaja hihitteli lattialla pienen pennun asennonvaihdolle. Hetkittäin tuntuu hieman hysteeriseltä, kun tajuaa tervehtivänsä koiran mahaa erikseen. Noh, mitäs pienistä.

Pentulaatikko pitäisi laittaa varmaankin viikonlopun aikana paikoilleen. Ainakin aluksi se tulee olohuoneeseen, saa sitten nähdä siirtyykö keittiön puolelle pupsien kasvaessa. Nahkasohvan kohtalo hieman huolestuttaa, mutta se on sen ajan murhe.