Edellisestä onkin jo aikaa, ja kuten jokainen, jolla on ollut mahdollisuus seurata pikkupentuja, tietää, aika menee siivillä. Pari viikkoa sitten nappulat jaksoivat olla hereillä korkeintaan tunnin kerrallaan, nyt ne keikkuvat enemmän tai vähemmän pystyssä montakin tuntia putkeen. Ja tuhon määrä on kymmenkertaistunut...
Paljon on ehtinyt tapahtua, pennelit on nyt rekattu (luojalle kiitos Omakoirasta, paperit tuli parin päivän sisällä !) ja nimetty siis myöskin lopullisesti. Nartusta tuli Katla (Mctwisters sweet or sour) ja uroksesta Kroko (Mctwisters sweet mogwai gizmo). Varsinkaan Kroko ei vielä nimeään tunnista kunnolla, mutta kovaa vauhtia ne oppivat. Madotuksia on mennyt ja kohtahan ne rokotuksetkin on jo edessä.
Suunnilleen viikko sitten lapsien tuhoamisinto kasvoi (tai kanssa-asujien pinna lyheni?) joten päätin lopultakin aloittaa treenaamisen. Hah, tuntuu naurettavalta kutsua tätä treenaamiseksi, mutta mikäs siinä, kun ei parempaakaan sanaa löydy. Kroko on ihan huippu! Sillä on mieletön katsekontakti jopa pennuksi: se napottaa silmiin joka välissä, istuu nätisti paikallaan ja odottaa palkkaa. Voin kertoa, että se on aika motivoivaa. Kaivan namit esiin, ja se kipittää kiltisti paikalle, odottaa ohjeita. Eihän se paljoa vielä osaa, mutta se imee kaiken itseensä kuin pesusieni. Opetellaan istumaan nätisti, vahvistetaan katsekontaktia ja luoksetuloa sekä pikkuhiljaa aloiteltiin myös maahanmenoa. Ja se aivokapasiteetiltään mursun luokkaa oleva otus ymmärsi! Alan pikkuhiljaa huolestumaan, että mistä tuo älykkyys on peräisin, epäilykset kohdistuvat mr. Voutilaiseen.
Katlan kanssa ollaan treenattu tasan samoja asioita. Se on aivan yhtä nopea oppimaan, mutta huomattavasti itsenäisempi ja kärkkäämpi tekemään kaikkea. Juuri sellainen kaikkihetitännemullenyt-tyyppinen pikkuhärpäke, josta koituu vielä ongelmia. Otan namit esille, ja siinä missä Kroko istuu, Katla hyppii ensin vasten, sitten kiertää, sitten keksii lelun, sitten nuolee naaman ja kiipeää syliin, sitten jahtaa häntää ja lopuksi istuu. Aikaa tähän kaikkeen kuluu korkeintaan kymmenisen sekuntia. En muistanutkaan, miten vilkkaita ne osaavat olla.
Tänään käytiin ensimmäistä kertaa (?) yksitellen ulkona. Yleensähän ne kulkevat lauman mukana, tai ainakin jossain niillä nurkilla. Vaan koska jossain vaiheessa ne on kuitenkin pakko opettaa olemaan erillään, niin miksipä sitä suotta lykkäämään. Vein ensin Katlan, kaappasin mukaan nameja ja otsalampun sekä pikkupannan lapselle. Olin odottanut klassista katoamistemppua, mutta ehei, tyttö pysyi nätisti turvallisen lähellä, seurasi valokiilaa ja tuli kutsusta jokainen kerta. Tyytyväisyyden multihuipentuma. Sisälle mentäessä treenasin pari minuuttia eteisessä ja vaihdoin sitten lennosta Krokoon. Ja hah hah, poikahan näytti kyntensä, pujahti puiden alle ja katosi. Eihän se siellä kauaa ollut, mutta selkeästi erilaiset elkeet kuin siskollaan. Ne jaksavat aina yllättää, olen pitänyt Katlaa koko ajan itsenäisempänä kuin Krokoa, mutta lenkillä pennut käyttäytyivät täysin päinvastoin. No, mitäs pienistä.
Muutenhan meillä on mennyt hyvin. Arkipäiviin kuuluu se lähes kymmenen tunnin yksinolo ja iltaleikit. Suunnilleen viikko sitten pennut päästettiin vapaaksi keittiöön. Pienten pentuturvallisuussäädösten jälkeen tämä on osoittautunut ihan toimivaksi. Ainoa häiritsevä tekijä on roskiskaapin tarrapannalla lukittu ovi. Kroko näet keksi, miten kaapinovet saa avattua kätevästi: se makaa selällään kaapin vieressä ja huitoo tassulla ovea niin kauan, että se aukenee. Vetolaatikoihin se ei ole vielä kajonnut.
Olohuoneen ovessa on portti, ja isot tytöt on sen takana. Vinka ei ole vieläkään vieroittanut pentuja kunnolla, ja Iiris-rukka todellakin tarvitsee oman paikan, jossa pennut eivät pääse sitä härkkimään. Kyllähän ne jo kohtalaisen hyvin väistävät ja pitävät turvavälin, mutta välillä tietenkin tuollaiset pikkuseikat tuntuvat unohtuvan. Eli kaikkien kannalta on mukavampaa, että lapset pidetään vielä toisessa huoneessa.
Olohuoneen television pari sähköjohtoa on naposteltu poikki, mutta muuten mitään suurempaa ei ole sattunut. Nyt kun pennut pysyvät poissa sohvan alta, (miksi, sitä en tiedä) ei tarvitse pelätä edes sen tuhoamista. Ainakaan alapuolelta. Odotan hieman kauhunsekaisin tuntein sitä päivää, kun ne ylettävät kiipeämään kyseisen sohvan päälle.
Vinka leikkii edelleen pentujen kanssa. Ulkona se innostuu helposti ja usein pennut lentelevät kumoon äitikoiran tassujen avittamina. Vinka loikkii ja juoksee ja tekee täyskäännöksiä, ja vielä kömpelöt palleroiset yrittävät epätoivoisesti koota voimansa sen päihittämiseen. Hetkittäin Vinka antaa armoa ja käy selälleen makaamaan, niin että pikkuiset saavat edes hetken tuntea olonsa voittajiksi.
Iiris seuraa koko touhua siveellisen välimatkan päästä. Ulkona se sietää pentuja paljon paremmin kuin sisällä, välillä antaa niiden jopa seurata itseään ja nuolla kaulaa. Varsinkin, jos se kerjää rapsutuksia, ei pentujen käytöksellä ole niin väliä. Vaikka kyllähän se niitä edelleen kurmuttaakin, joskin huomattavasti kärsivällisemmin kuin alussa.
Keskenään kauhukaksikko on tykästynyt etupihallamme olevaan puuhun. Sen juurella kasvaa pieniä oksia, joiden sekaan on mukava sukeltaa ja sieltäkäsin voikin sitten haukkua kaverille, joka juoksee ympyrää ja hyökkii tavoittamattomissa olevaa sisarustaan. Tästä puuhasta niitä onkin hieman hankalampi houkutella pois, mutta Krokoon onneksi tehoavat namit yllättävän usein. Kahdestaan ne myös tutkivat pihaa yhä laajemmalta alueelta, kohta täytynee alkaa jo vahtimaan kunnolla, etteivät ne mene turhan pitkälle.
Ulkoilutin niitä viikonloppuna pariin otteeseen hihnassa. Ihan hyvinhän ne vastaanottivat sen, pantoja kun on pidetty jo pidemmän aikaa. Katla teutaroi aluksi hurjasti, mutta loppujen lopulta alistui kohtaloonsa. Kroko otti asian tyynemmin, joskin keksiessään mielekkäämpää puuhaa se tappelee vastaan kynsin ja hampain. Tähän(kin) auttaa namit, ahneus kunniaan.
Nyt ne syövät jo pienen koiran tavoin, tällä hetkellä lähinnä pentuneuta. Luita ne saavat myös useina aamuina, ja hyvin uppoaa. Päivisin tekemisenpuutteessa ne saattavat saada kuivan leivänkannikan, jota on hyvä mutustella pidemmänkin aikaa. Nameina olen alusta asti käyttänyt froliceja, niinkuin isoillekin koirille.
Viikonloppuna on edessä taan Messarin talkoot, saas nähdä tarttuuko mukaan jotain pennuillekin. Mamimami, anna rahaa, vai miten se meni.
